ONNELLINEN

Mä olen onnellinen. Mitään tiettyä syytä tälle ei ole, kaikki vaan tuntuu menevään just niinkun pitääkin.

Mulla on niin monta syytä olla onnellinen että jos ne kaikki kertoisin niin tästä kirjotuksesta tulis aivan liian pitkä. Mulla on niin monta upeeta tapahtumaa ja reissua edessä (huomenna lähtö ekalle) etten itekkään ihan usko niitä todeksi. Mulla on niin monta uutta kaveria ja ystävää että jo tässä vaiheessa vuotta kammottaa ne kesällä odottavat hyvästit. Mulla on niin monta syytä olla kiitollinen.

Kiitollisuus sanana on tuntunu mulle aina tosi hienolta ja sellaselta joka ei ihan tosta noin vaan jokasen suuhun sovi. Tän mun vuoden aikana toi sana on pyöriny mun mielessä joka päivä, sekä suomeksi että englanniksi. Oon kiitollinen kaikesta mitä oon saanut viimisten kuukausien aikana nähdä ja kokea, mutta samalla oon kiitollinen kaikesta mitä mulla on Suomessa. Oon kiitollinen mun host-perheille jotka on aina ottanut mut ihanasti vastaan, mutta samalla oon kiitollinen mun perheelle Suomessa jotka mahdollisti mulle tän vuoden. Oon kiitollinen mun aussikavereille jotka edelleen kysyy tyhmiä Suomesta ja ihmettelee mun englanninkielen osaamista, mutta samalla oon kiitollinen mun kavereille Suomessa, jotka edelleen jaksaa kuunnella mun hehkutusta lämmöstä ja rannoista vaikka Suomessa ne kärsii pakkasesta. Oon kiitollinen niistä huonoista päivistä joita oon täällä kokenut, sillä niiden ansiosta oon oppinut arvostamaan ihan pieniä juttuja huomattavasti enemmän. Jos itselleen voi olla kiitollinen niin siinä tapauksessa oon kiitollinen sille 16-vuotiaalle Saralle joka unelmoi vaihtovuodesta Australiasta sillä ilman häntä en täällä istuisi kirjottamasta kiitollisuudesta. Kiitos. Tasan 6 kuukautta sitten mä sanoin vanhemmille itkuiset heipat Helsinki-Vantaalla ja lupasin tulla takasin 12 kuukauden kuluttua. Mun lento Suomeen lähtee 11. heinäkuuta ja täytyy sanoa että vähän surullisin mielin kattelin mun lentolippua. Tää eka puolisko mun vuodesta meni niin nopeesti että en ees halua miettiä miten nopeesti istun lentokoneessa matkalla Suomeen mietiskellen ohi kulunutta vuotta. Kaikki aina sanoo että vaihtovuoden eka puoli menee nopeesti ja toinen puoli menee silmänräpäyksessä. Tää on se mikä mua kammottaa eniten. Mulla on tälle loppuvuodelle niin paljon suunnitelmia ja upeita juttuja tiedossa ja aattelinkin tulla niistä kertomaan erillisessä postauksessa, jos vaan kiinnostaa! 

Yks mun uudenvuodenlupauksista on pitää päiväkirjaa koko vuoden ajan, tai ainakin loppu vaihtovuoden ajan. Mun oli tarkotus kirjotella koko mun vuosi yhteen päiväkirjaan mutta kun muutaman päivän kirjottamattomuus veny muutamiin viikkoihin ja siitä kuukausiin, päätin kirjotella vaan niistä päivistä kun matkustelin ja tein uusia juttuja. Kyllähän mä täältä blogistakin nään mitä sitä on tullu tehtyä, mutta mua pelottaa että vuosien päästä muistan vaan ne pinnalliset jutut enkä muista miten kavereiden kanssa vaihdettiin piknik paikkaa muutamaan otteeseen kun paettiin hämähäkkejä tai sitä kun leirintäalueen vessat ei toimineet jonka seurauksena päätettiin isolla porukalla ensin piiloutua poikien vessaan ja sen jälkeen käydä kaikki samassa vessassa vaikka ne ei vielä sillonkaan toimineet. Kaikki tämmöset arjen pienet jutut alkaa jo nyt pikku hiljaa poistua mielestä, joten oonkin joka ilta/aamu kirjotellut päiväkirjaan tosi yksityiskohtasesti mm. siitä miten Monopolya pelatessa jouduin neljä kertaa vankilaan enkä loppujen lopuksi saanut ostettua kun yhden kadun tai siitä miten tunsin oloni paikalliseksi kun käytin Melbournen julkisen liikenteen korttia ja seikkailin Melbournessa yksin eksymättä. Koska totuus on se, että loppujen lopuksi ne pienet asiat on ne mitkä ratkasee ja vaikka mä pääsen näkemään Ausseja vielä enemmän mitä oon tähän mennessä nähnyt niin pidän niitä arkisia oivalluksia ja tyhmiä päähänpistoja tärkeimpinä. Mä olen onnellinen.