12 April 2016

UUSIA TUULIA

Täällä taas, blogimaailman tällä puolen. Kirjottelinkin vuoden alussa mun ajatuksista tän blogin suhteen, mutta tuntuu, että sen jälkeen oon vaan junnannut paikallani. Osasyy tähän saattoi olla blogin silloinen nimi ja ulkoasu; As Like Me oli ja tulee aina olemaan mun vaihtoblogi, eikä musta tuntunut, että voisin kunniakkaasti jatkaa blogiharrastustani samalla nimellä niin suuren ja elämäämullistavan ajanjakson jälkeen.

Mietin kaikennäköisiä ideoita aina uuden blogin luomisesta tämän nykyisen poistamiseen, mutta en kuitenkaan osannut jättää vaihtoani kokonaan taakse. Siispä päätin antaa asialle aikaa ja tässä sitä ollaan, innokkaana uuden ulkoasun ja nimen kanssa kirjoittelemassa. Blogin uusi nimi Good Vibes Only on toiminut mun eräänlaisena mottona jo jonkun aikaa, enkä osannut miettiä mitään parempaa nimeä kuvaamaan tätä blogia. Siinä siis tulevien kirjoitusten teema! Oon kiinnittänyt tässä tämän vuoden aikana yhä enemmän aikaa ja ajatuksia omaan onnellisuuteeni, ja oon omasta mielestäni onnistunut aika hyvin. Siitä myöhemmin lisää!

Tää on mun 5.vuosi blogimaailmassa, ainakin jos blogiarkistoa on uskominen. Kirjoitustyyli toivottavasti on muuttunut siitä 2012 vuoden tyylistä, mutta niin on myös monta muuta asiaa. Vaikka vielä oonkin se sama Sara, joka unelmoi vaihtovuodesta ja rakasti valokuvaamista, tuntuu, että oon kasvanut henkisesti siitä parin vuoden takaisesta pelokkaasta ja joskus jopa ujosta lukion ykkösestä paljonkin. Nyt mut tunnetaan ennemminkin rohkeana, positiivisena ja elämäniloisena persoonana, eli juuri sellaisena, kuin olen toivonut.

Mistä mä sitten kirjoitan jatkossa? Siitä, mitä mieleen putkahtaa. Välillä se saattaa olla elokuvavinkkaus, välillä taas pidempi ja astetta syvällisempi kirjoitus jostain ajankohtaisesta asiasta. Sen näkee sitten! Joka tapauksessa mulla on tosi hyvä fiilis tästä uudesta askeleesta blogin kanssa, toivottavasti teilläkin! Näin alkajaisiksi olisikin mahtava kuulla mielipiteitä uudesta nimestä ja toiveita tulevaisuuden varalle, kommentit löytyy edelleen postauksen lopusta. goodvibesonly1 xx Sara

09 March 2016

GOOD VIBES ONLY

Hola! Mulla menee tosi hyvin. Istun mun sängyllä just vaihdetuissa lakanoissa, koneen kajareista pauhaa kaikki ne tän hetken lempparibiisit, mun iänikuinen scrap book -projekti etenee ja tää sänky onkin täynnä liimaa, saksia, vanhoja keikkalippuja, erivärisiä kyniä, elokuvalippuja ja kaikkea muuta pientä mutta silti niin suurta. Eilinen Helsinki -päivä ja Hurtsin mahtava keikka vaan parantaa mun mielialaa!

Just nyt päätän olla stressaamatta mahdollisesti mun tulevaisuuteen vaikuttavista tekijöistä ja nauttia olostani right here, right now. Tehkää tekin niin! 123

02 February 2016

MUTE; JUHANNUSYÖN UNI

MUTE Ihana kamala MuTe aka musiikkiteatteri on nyt ohi. Fiilikset on todella haikeet, mutta samalla onnelliset. Meiän n. 60 hengen porukan puolen vuoden rupeama huipentui viime viikolla yhteensä kolmeentoista esitykseen, ja vikassa näytöksessä oli niiin loistofiilis ettei sitä voi sanoiks ees muotoilla. Vikan esityksen jälkeen tietysti legendaariset after partyt, ja en voi muuta sano kun, että huhhuh mitkä kuus kuukautta!

MUTEMUTEMUTEMUTEMUTEMUTEMUTEMUTEMUTEMUTE Kuvat ei tällä kertaa oo mitään hirveen korkeeta laatua, iskän vieras kamera, hämärä sali ja fisheye ei näköjään toiminu hirveen hienosti. Anyway, tykkään näistä kuvista koska nautin suuresti niiden ottamisesta! MUTEMUTEMUTE Ja vielä muutamat kuvat ehkä parhaalta illalta ikinä! Huippu porukka, huippu musa, huippu bilepaikka ja kaikki vaan oli muutenkin ihan huippua. Oon mun päiväkirjaan ylistänyt joka päivä sitä miten ilonen oon että valitsin tän kurssin toista kertaa mun lukioaikana. Oon saanu niin monta ihanaa, upeeta, uutta ystävää, uusia kokemuksia, oon oppinu stressaamaan vähemmän, arvostamaan teatterityötä (sekä yöunia!), ja oon vaa lyhyesti sanottuna viettäny mahtavat 6 kuukautta. Mii is veri häppi!

25 January 2016

25012016

Moikka!

Tein eräänlaisen uudenvuodenlupauksen tätä blogia koskien. Lupasin alkaa kirjottelemaan sillon tällön huvikseni, jospa tää ois yks tapa saada toi kameranrotjake käteen vähän useemmin!

En aio kirjottaa tätä maineen ja kunnian perässä juosten vaan ihan itteeni varten, katotaan miten pitkälle päästään...

25012016 25012016 25012016
Mun alkuvuosi on menny aika lailla koulussa hengailuun. Viime viikot mun koulupäivät on ollu sellasia 8-20 joka päivä musiikkiteatterin takia, me likes! Tällä viikolla jatkuu esitykset viime viikkosen enskarin jälkeen ja kiirettä pitää.

Toinen mikä on vieny mun aikaa nyt tänä vuonna on ylppärit ja niihin valmistautuminen. Vaikka kirjotankin vaan enkun tänä keväänä, ja vaikka se onkin mulle "aika helppo L", oon silti tehny kunnon lukusuunnitelman missä oon jopa aika hyvin pysyny!

Keväälle on luvassa kaikkea kivaa ohjelmaa, joista lisää myöhemmin!

Sara xx